maanantai 23. syyskuuta 2013

2. Sensaatiomainen uran alku 60-luvulla

Kaikki alkoi 60 -luvun alusta jolloin koko Vuoksennniskalla asuva Airaksisen veljessarja (Arto, Jorma ja Olavi)syventyivät intohimoisesti taikuuden maailmaan. Arton toimiessa tärkeänä taustahenkilönä ja vaikuttajana hankittiin ulkolaista ammattikirjallisuutta ja -välineistöä ja ryhdyttiin yhdessä harjoittelemaan.
Jorma aloitti ammattimaisen esiintymisen jo lukioaikana ja ohjasi mm. veljelleen Olaville esityksen, jolla velipoika voitti sensaatiomaisesti Lontoossa 6.4.1963 "Vuoden Nuori Taikuri" -kilpailun (The Young Magician of the Year Competition/ The Magic Circle). Jorma toimi oman esiintymisensä ohella aluksi myös Olavin managerina.
Kilpailun jälkeen ( 1963 )veljekset Jorma ja Olavi kutsuttiinSuomen Taikapiiri ry:n jäseniksi, johon myös Arto liittyi  myöhemmin.
Jorma Airaksinen uransa alussa


Ylioppilaskirjoitukset olivat vuonna 1964 ja sen jälkeen Jorma haki ja pääsi Tampereen yliopiston draamastudion ohjaajalinjalle. Opinnot rahoitettiin pääsääntöisesti taikuuden avulla.
Opintoihin kuuluvaa käytännön työharjoittelua Jorma suoritti Kuopion Yhteisteatterissaohjaaja-apulaisena vuosina 1968-69. Niihin aikoihin Jorma tapasi myös Ainon, joka oli opiskelemassa myös Kuopiossa ja pitkä yhteinen taival oli valmis alkamaan.
Aino valmistui yo-merkonomiksi vuonna 1969. Jorma siirtyi teatterimaailmasta taikatemppujen ammattilaisestradeille yhä enenevässä määrin.

60-luku kuvina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti